Lännen lokarin jäljet -hanke
Pohjanmaalle Seinäjoen Kalajärven matkailukeskukseen suunnitellaan
valtakunnallista Siirtolaisuuden kulttuurikeskusta, johon sisältyy kaksi
osiota: Suomen Siirtolaisuusmuseo ja Siirtolaisuusinstituutin Pohjanmaan
aluekeskus. Suunnittelussa hyödynnetään jo olemassa olevia matkailuvirtoja, ja
siitä tehdään sekä kansallinen että kansainvälinen ympärivuotinen perhe -,
kulttuuri - ja elämysmatkailukohde.

Siirtolaisuuden kulttuurikeskuksen sijoittaminen Seinäjoelle perustuu
siihen, että Suomesta suuren amerikansiirtolaisuuden aikana lähteneistä
siirtolaisista noin puolet oli entisen Vaasan läänin alueelta. Se halutaan myös
perustaa matkailijavirtojen ja jo olemassaolevien palvelujen läheisyyteen.
Kalajärven matkailukeskushanke sisältää monia eri palvelu- ja
liiketoimintoja, sydämenään Siirtolaisuuden kulttuurikeskus, jonka tiloja
hyödynnetään myös monenlaiseen opetus- ja koulutustarkoitukseen sekä
suomalaisten kulttuuriperinteiden vaalimiseen.

Suomen Siirtolaisuusmuseossa tullaan nykyaikaisella tekniikalla toteuttamaan
sekä kiinteitä että vaihtuvia näyttelyjä sisä- ja ulkotiloissa. Museo on
valtakunnallisesti tarpeellinen, koska Suomessa ei vielä ole siirtolaisuuteen
erikoistunutta museota, jollainen on useimmissa muissa Länsi-Euroopan maissa.
Kalajärvellä on jo tällä hetkellä neljän tähden virkistysalue,
250-paikkainen karavaanarialue, majoitustiloja, upea uimaranta, ravintola ja
muita perhematkailu- ja liikuntapalveluja. Alueella on vuodessa noin 40 000
yöpyjää ja saman verran päiväkävijöitä, joten siellä on tarvetta tällaiselle
kulttuuri- ja perhematkailukohteelle. Kalajärven matkailukeskushankkeen eri
toimintoja tullaan toteuttamaan taloudellisten edellytysten mahdollistamassa
järjestyksessä ja ulkopuoliset investoijat toivotetaan tervetulleiksi mukaan!

Siirtolaisuusinstituutin Pohjanmaan aluekeskuksen ja Siirtolaisuuden
kulttuurikeskuksen toisena tärkeänä kohderyhmänä kotimaan matkailijoiden
lisäksi on 1,3 miljoonan ulkosuomalaisen verkosto, johon pidetään yhteyttä
pääasiassa internetin avulla.
Samalla voidaan palvella sukututkimuksesta kiinnostuneita ja aiheeseen
liittyviä oheistoimintoja, mm. sukukokouksia, voidaan järjestää. Syntyvästä
Siirtolaisuuden kulttuurikeskuksesta kehitetään kaikkien suomalaisesta
siirtolaisuudesta kiinnostuneiden, siirtolaisten itsensä, heidän jälkeläistensä
ja sukututkijoiden "kotipesä" ja kohtaamispaikka.
Peräseinäjoki ja Seinäjoki yhdistyivät vuonna 2005 muodostaen uuden Seinäjoen
kaupungin, jolloin Kalajärven matkailukeskuksesta tulee kaupungin suurin
perhematkailukohde, jossa Siirtolaisuuden kulttuurikeskus on keskipisteenä.
Lisätietoja
Siirtolaisuusmuseohankkeesta (www.siirtolaismuseo.fi)
Etelä-Pohjanmaan Työvoima- ja elinkeinokeskus (TE-keskus) on myöntänyt
rahoitusta matkailukeskuksen suunnitteluun. Siirtolaisuusmuseon
rakennusrahastoon Siirtolaisuusinstituutti pyrkii keräämään lisävaroja
yrityksiltä, liikelaitoksilta ja pankeilta. Otamme suurella kiitollisuudella
vastaan lahjoituksia ja tukea myös yksityisiltä kansalaisilta eri maista. Tähän
tarkoitukseen onkin jo perustettu Suomen Siirtolaisuusmuseon Tukiyhdistys.
Asiaa koskeviin tiedusteluihin vastaavat Siirtolaisuusinstituutin johtaja Olavi Koivukangas
ja Pohjanmaan aluekeskuksen vs. aluepäällikkö
Tuula Koskimies-Hautaniemi.
Suomen Siirtolaisuusmuseon oma sivusto
Siirtolaisuusinstituutin Pohjanmaan aluekeskus
Aluekeskuksen
yleiskuvaus
Aluekeskuksen syntyhistoria
Aluekeskuksen henkilöstö,
hallinto ja talous
Aluekeskuksen toiminta
Aluekeskuksen
yhteystiedot
|