Kuka saa muuttaa asumaan toiseen maahan?

Seminaari ihmisten kansainvälisen liikkuvuuden hallinnasta
Vapriikin auditorio, Tampere, maanantaina 22.10. klo 10 alkaen

19.10.2018
Kenellä tulisi olla oikeus ylittää kansallisvaltioiden rajoja ja asettua asumaan toiseen maahan? Millä perusteilla maahanmuutto pitäisi sallia? Nämä ovat olleet viime vuosina polttavia ajankohtaisia kysymyksiä eurooppalaisessa yhteiskunnallisessa ja tieteellisessä keskustelussa.

Niin Suomessa kuin muissa Euroopan maissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan perusteena on ollut jako suojelun tarpeen vuoksi maahan tulleisiin ja muihin maahanmuuttajiin. Alan tutkijat ovat kuitenkin korostaneet, että todellisessa elämässä raja turvapaikanhakijan, pakolaisen ja maahanmuuttajan välillä on häilyvä. Tiukka maahanmuuttopolitiikka voi myös johtaa tilanteisiin, joissa maahanmuuttaja ajautuu paperittomaksi ja putoaa siten yhteiskunnan turvaverkoston ja työelämän ulkopuolelle. Paperittomien määrän kasvu tuo mukanaan monenlaisia poliittisia ja eettisiä ongelmia.

Seminaarissa näitä kysymyksiä käsitellään erilaisista lähtökohdista. Kansainväliset asiantuntijat tuovat esiin näkemyksiään ja paneeli kokoaa yhteen alan tutkijoita, viranomaisia, päättäjiä ja kolmannen sektorin edustajia. Tilaisuus on kaikille avoin. Kielenä on englanti.

Ohjelma

10.00–11.00 Professori Andrew Geddes, Migration Policy Centre, Eurooppa-yliopisto: Public attitudes to migration in Europe
11.00–12.00 Professori Ruben Andersson, International Migration Institute, Oxfordin yliopisto: Success, failure and the relocation of risk in Europe’s ‘fight against irregular migration’

12.00–13.30 Lounastauko

13.30–16.00 Paneelikeskustelu: Border control, security and politics of access: searching for new solutions

Puheenjohtaja: Laura Huttunen, Tampereen yliopisto
Ruben Andesson, Oxfordin yliopisto
Andrew Geddes, Eurooppa-yliopisto
Matti Pitkäniitty, Suomen rajavartiolaitos
Anitta Kynsilehto, Tampereen yliopisto
Lena Näre, Helsingin yliopisto
Arpad Kovacs, Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Tilaisuuden järjestävät Transnationaalisuuden tutkimuskeskus TRANSIT (TaY) ja Siirtolaisuusinstituutti. Seminaari on osa Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa Muuttoliikkeiden vuosisata -projektia (2017-2018).

Lisätietoja:

Professori Laura Huttunen, 050 318 6092, laura.huttunen(a)uta.fi
Tiedottaja, koordinaattori Kaisu Issakainen, 040 543 0449, kaisu.issakainen(a)utu.fi

© Siirtolaisuusinstituutti Takaisin ylös