John Morton -tunnustuspalkinto

John Morton

Vuoden 2017 palkinnon saa Eeva Hohenthal

Siirtolaisuusinstituutin hallitus päätti kokouksessaan 17.5. myöntää vuoden 2017 John Mortonin nimeä kantavan tunnustuspalkinnon brasiliansuomalaiselle Eeva Hohenthalille. Penedon suomalaisen kulttuurin ja yhteisöllisyyden ylläpidossa on Eeva Hohenthalilla erittäin tärkeä osa.

Penedolaiset osallistuvat tulevanakin kesänä Turussa järjestettävään Suomi 100 -tanssitapahtumaan, ja tästä on paljolti kiittäminen Eeva Hohenthalia ja hänen yhteyksiään Turun kansantanssiryhmiin.

Palkinnon arvo on 2000 euroa.

John Morton -palkinto myönnetään vuosittain muuttoliikkeiden ja monikulttuurisuuden hyväksi tehdystä erittäin ansiokkaasta työstä tai teosta. Tunnustus voidaan myöntää henkilölle, yhteisölle tai viranomaiselle. Tunnustuspalkintoon oikeuttavan teon on liityttävä suomalaiseen tai Suomessa tapahtuneeseen muuttoliikkeeseen.

© Siirtolaisuusinstituutti Takaisin ylös