|
Siirtolaisrekisteri
Vuonna 1989 perustettu siirtolaisrekisteri palvelee sekä sukuhaarojaan
tutkivia suomalaisia sukututkijoita että suomalaisia juuriaan etsiviä siirtolaisten jälkeläisiä
ulkomailla. Tietoja voidaan käyttää myös tieteelliseen tutkimukseen. Rekisterin päätietokantoja ovat
lääninhallitusten ja maistraattien passiluettelot, Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön matkustajaluettelot,
ulkomailla kuolleita suomalaisia koskeva ulkoasiainhallinnon aineisto sekä ns.
lehti- ja kirjallisuusviitetietokanta. Niiden lisäksi rekisteriin kuuluu
kymmeniä pienempiä atk-tietokantoja ja muita hakemistoja.
Siirtolaisrekisterin atk-tietokannoissa oli vuoden 2010 syksyllä yhteensä yli 750 000 tietuetta. Suurin osa näistä tietokannoista on käytettävissä internetin kautta. Lisäksi
rekisteriin kuuluu runsaasti sellaisia tietokantoja ja aineistoja, jotka eivät ole vielä käytettävissä internetin kautta.
Haku
internet-tietokannoista
Tarkempia
tietoja tietokantojen sisällöstä
Siirtolaisrekisterin käyttöön liittyviä kysymyksiä
SUOMALAISET EUROOPASSA
Viimeinen osa Suomen siirtolaisuuden historia -kirjasarjasta
valmistunut!
|

Siirtolaisuusinstituutti
Eerikinkatu 34
20100 Turku

Avoinna: ma-pe 8.15-16.00
Puh. 02-2840 440
Fax 02-2333 460
Sähköposti

Ulkosuomalaisjuhla
Suomi Sydämessä
1-4.7.2011 Turussa
|